Lähetä sähköposti

Toimintatavat

Toimintatavat

  • Työntekijöinä meidän tulee perehtyä Toimintaohjeeseen ja noudattaa toimintatapoja.
    Otamme epäillyt väärinkäytökset puheeksi ja kysymme neuvoa lähimmältä esimieheltä
    kuinka toimia kulloisessakin tilanteessa. Esimiesten tulee johtaa omalla esimerkillä.
  • Pyrimme edistämään monimuotoisuutta ja emme syrji ketään rodun, iän, kansalaisuuden.
    sukupuolen, uskonnon tai seksuaalisuuden suuntautumisen vuoksi.
  • Mieti, kuinka voisit parantaa työpaikan ilmapiiriä ja innostua sekä innostaa muita.
  • Ota vastuu henkilökohtaisesta kehittymisestä sekä ammatillisesta kehittymisestäsi.
  • Huolehdi omasta ja muiden turvallisuudesta ja näytä hyvää esimerkkiä muille.
  • Tunne omaan työhön liittyvät ympäristövaikutukset ja lait. Älä tuhlaa luonnonvaroja.
  • Älä anna tai tarjoa virkamiehelle äläkä ota mitään vastaan virkamieheltä. Virkamies on
    lahjonnanvastaisessa lainsäädännössä laaja käsite. Älä myöskään maksa virkamiehelle
    asiankäsittelyn nopeuttamiseksi.
  • Maksa kolmannelle osapuolella vain kohtuullisia ja oikeutettuja provisioita ja tee aina
    kirjallinen sopimus palkkion perusteista.
  • Älä tarjoa tai ota vastaan lahjoja tai vieraanvaraisuuden osoituksia, jotka ovat kohtuuttomia.
  • Älä hanki epäoikeutettua henkilökohtaista etua hyödyntämällä työtehtäviesi kautta.
    Jäävää itse päätöksenteosta, josta aiheutuu mahdollinen eturistiriita. Kirjaa ja kerro kaikki
    mahdolliset eturistiriidat esimiehellesi.
  • Älä jaa kaupallista tietoa kilpailijoiden kanssa tai kolmansien osapuolien kanssa.
  • Huolehdi tietojen luottamuksellisuudesta äläkä anna luottamuksellista tietoa liikekump-
    paneille. Et saa luovuttaa Teva-Teamin liiketoiminta-aluetta koskevia tietoja sen kanssa
    kilpaileville asiakkaille tai toimittajalle.
  • Älä rajaa asiakkaiden vapautta määrittää omat jälleenmyyntihintansa
  • Tunne asiakkaasi, yhteistyökumppanisi ja toimittajasi. Hanki riittävä määrä tietoa ennen
    yhteistyön aloittamista.
  • Pyri kehittämään liikesuhteita jatkuvasti ja ryhdy toimiin havaitessasi riskin.
  • Pidä kirjaa liiketoimistasi tarkasti. Ole huolellinen maksaessasi laskuja liikekumppaneille.
  • Älä käytä yhtiön omaisuutta tai tietoja väärin.
  • Älä keskustele luottamuksellisista asioista julkisilla paikoilla, sosiaalisessa mediassa tai
    ystävien ja perheenjäsenten kanssa

 

Teva-Team

”Teva-Team Oy on tekstiilialalle erikoistunut perheyritys ja olemme toimineet tukkuliikkeenä kaikenkokoisille teollisuuden asiakkaille jo yli 30 vuotta.”

YHTEYSTIEDOT

Teva-Team Oy
Y-tunnus 0682981-3

Kaarningonkatu 17
20740 TURKU
Puhelin: (02) 273 7900
myynti@teva-team.fi

TOIMITUSEHDOT

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Käytämme lomakkeen kautta saatuja tietoja palveluidemme tarjoamiseen ja toimittamiseen. Lue lisää TevaTeam Oy:n tietosuojaselosteesta »
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Copyright © 2024 Teva-Team Oy