Lähetä sähköposti

C.P.E Production Oy

Forssalaisen joukkojenhallinta- ja suojavarusteita valmistavan C.P.E. Productionin ja Teva-Teamin yhteistyö alkoi vetoketjuista vuonna 2011. Kun valmistetaan tuotteita, joiden tarkoituksena on suojata asiakasta niin puukoniskuilta kuin luodeilta, kompromisseja ei voi tehdä turvallisuuden kustannuksella. Silloin pienimmätkin yksityiskohdat ovat ratkaisevan tärkeitä.

Joustavuudella bisnestä

Kun Suomessa vallitsivat poikkeusolot koronapandemian alussa keväällä 2020, C.P.E.:n tuotekehityksessä vallitsi korkeintaan poikkeuksellisen innovatiivinen mieliala: nyt aletaan tehdä koronavisiirejä! Visiirejä valmistui kevään aikana 5 000–10 000 kappaletta päivässä. Yrityksen työntekijämäärä tilapäisesti yli tuplattiin vuokratyöntekijöiden avulla. Materiaalitukea saatiin Huoltovarmuuskeskuksesta.

C.P.E. Production arvostaa myös yhteistyökumppaneita valitessaan joustavuutta ja luotettavuutta. Tuotekehityspäällikkö Tuomas Turkki antaa tunnustusta Teva-Teamille lisäksi nopeudesta, palvelualttiudesta ja selkeästä viestinnästä.

Vähemmän, kevyempää, merkityksellisempää

Luotisuoja on aina luotisuoja, mutta suojavarustealan suuntauksena on Turkin mukaan tehdä ”vähemmän ja kevyempää”. Tuotteet vähitellen teknistyvät ja myös monikäyttöisyydelle on kysyntää. Tulevaisuuden ratkaisujen hahmottelussa osaavasta yhteistyökumppanista on apua.

Suojavarustealalla työ tarjoaa vähintäänkin riittävästi haasteita ja merkityksellisyyttä, sillä käsissä on aina asiakkaan turvallisuus.

CPE Production

 

Teva-Team

”Teva-Team Oy on tekstiilialalle erikoistunut perheyritys ja olemme toimineet tukkuliikkeenä kaikenkokoisille teollisuuden asiakkaille jo yli 30 vuotta.”

YHTEYSTIEDOT

Teva-Team Oy
Y-tunnus 0682981-3

Kaarningonkatu 17
20740 TURKU
Puhelin: (02) 273 7900
myynti@teva-team.fi

TOIMITUSEHDOT

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Käytämme lomakkeen kautta saatuja tietoja palveluidemme tarjoamiseen ja toimittamiseen. Lue lisää TevaTeam Oy:n tietosuojaselosteesta »
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Copyright © 2024 Teva-Team Oy